sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Kyläjuhlat - Nukkekotinäyttely Suuressa Snadissa

Nukkekotiyhdistys järjesti Suureen Snadiin nukkekotinäyttelyn. Sen koordinoi Hanna Meronen Erja Helanderin konseptilla, jossa rakennetaan näyttelypohja, maisemoitu kokonaisuus, tällä kertaa otsikolla Kyläjuhlat. Näyttelyssä kävijät saivat tuoda nukkensa ja muut hahmonsa osallistumaan juhliin.

Kuva: Hanna Meronen

Näyttelyn talot ja muut elementit oli tehnyt Hanna Meronen, Erja Helander, Aino Joensuu, Taija Karjalainen, Järvenpään Miniryhmä, Taru Astikainen, Susanna Tunturi-Anttila, Nina Aalto, Anna Wegelius, PikkiSet, Laura Marila, Anita Björn ja Leila Finnlund. Suurkiitos kaikille näytteilleasettajille! 

Kuva: Sally Luhta

Näyttelyä olivat lisäksi valvomassa Anne Vesterholm, Sirkka Vesterinen, Seija Syrjälä ja Nina Vallius. Kiitos paljon! Ilman teitä näyttely ei olisi toteutunut eikä tunnelma olisi varmasti noussut niin korkealle. Näyttelyvieraat kaipasivat aluksi vähän rohkaisua, että todellakin Kyläjuhlille saa mennä ja siellä saa istua tuoleilla ja penkeillä ja puuhailla. 

Kuva: Sally Luhta

Kyläjuhlilla oli ranta-alue, puisto, huvipuistolaitteita, lava, jolla esiintyi Kaipuun Kavaljeerit solistinaan Laimi Lyydia, Regina Caliente ja Herra Mäyrä (katusoittajiakin oli paikalla moneen otteeseen), tori, puutarhoja ja taloja, kojuja, telttoja ja vaikka mitä.


Kuva: Hanna Meronen

Kiitos kaikille, jotka tulitte katsomaan näyttelyä ja erityisesti teille, jotka toitte nukkenne ja hahmonne, autonne ja muut tykötarpeet mukananne ja teitte näyttelystä elävän ja yhteisöllisen tapahtuman. Oli hienoa huomata, että tämäntyyppinen näyttely sopii myös kaupallisen massatapahtuman yhteyteen.

Kuva: Hanna Meronen

Lisää kuvia Kyläjuhlilta löydät esimerkiksi Facebookista ja Instagramista hashtagilla #snaditkyläjuhlat.

Kuva: Sally Luhta
Näissä kuvissa on nukkeja ja hahmoja näytteilleasettajien lisäksi monelta muultakin. Nukkeja on tehnyt Taru Astikainen, Leila Finnlund, Kirsti Kilponen ja moni muu nukketaiteilija ja lisäksi mukana on Heidi Ottin nukkeja, Hanna Merosen ja Laura Marilan huovuttamia hahmoja ja monen muun töitä.

Kuva: Sally Luhta

Kuva: Sally Luhta

Kuva: Sally Luhta

Kuva: Hanna Meronen

Kuva: Sally Luhta

Kuva: Sally Luhta
Kuva: Sally Luhta



Kuva: Sally Luhta

Kuva: Sally Luhta

Kuva: Sally Luhta

Kuva: Hanna Meronen

Kuva: Hanna Meronen

"Mittatikkuna" kuvassa toimii Susanna Tunturi-Anttila Kuva: Hanna Meronen

tiistai 24. lokakuuta 2017

Nukkekotiyhdistyksen juhlakirja nyt myynnissä!

Nukkekotiyhdistykseltä on ilmestynyt upea, 290 sivuinen nukkekotikirja, jossa esitellään yhdistyksen juhlanäyttelyissä Tampereella ja Seinäjoella olevat rintamamiestalot ja muut mukana olleet rakennukset kerrostalohuoneistoineen! Kirjan toimittajana on toiminut Maija Salo.

Voit tilata kirjan "Elämää ja tunnelmia suomalaisissa nukkekodeissa"
hintaan 40€ + postituskulut sähköpostitse: jasenrekisteri (at) nukkekotiyhdistys.fi


Laita tilaussähköpostiin: 

Nimi
Osoite
puh numero
ja tieto siitä haluatko kirjan ärräpakettina vai postipakettina.

Jäsenrekisterivastaava vastaa paluuviestinä maksutiedot postikuluineen.

Myös nukkekotimessuilla kirjaa on saatavilla niin kauan kuin painosta riittää!


Muutamia kuvia kirjan sivuilta:














maanantai 16. lokakuuta 2017

Lämmönlähde - Mitä se sinulle merkitsee? Minikalustekisan tulokset

Suuressa Snadissa oli viikonloppuna näytteillä kokonaista 12 upeaa kilpailutyötä, joista yleisö sai äänestää suosikkiaan. Ääniä annettiin yhteensä 486. Kiitos äänestäjille.

Kisassa nousi selkeästi johtoon neljän työn kärki, joista eniten ääniä (90 kpl) sai Nina Aalto. Toiseksi nousi Taija Karjalainen (84 ääntä), kolmanneksi Sally Luhta (79 ääntä) ja neljänneksi Tuulikki Rantasalo (61 ääntä). Onneksi olkoon voittajille!

Kolme eniten ääniä saanutta työtä palkittiin 100, 30 ja 20 euron lahjakorteilla kotimaisiin askartelu- tai harrasteliikkeisiin, voittajan valinnan mukaan.

Tässä kuvia kilpailutöistä, suurkiitos kaikille osallistujille! Kuvat ovat kunkin osallistujan itse ottamia, ellei toisin mainita. Pääset lukemaan lisää kilpailutöistä Nukkekoti-lehden seuraavasta numerosta, 5/17, joka ilmestyy joulukuussa.

1. nro 3 Nina Aalto (ääniä 90 kpl, osuus 18,5%)


2. nro 14 Taija Karjalainen (ääniä 84 kpl, osuus 17,2%) (Kuva: Nina Aalto)




3. nro 7 Sally Luhta (ääniä 79 kpl, osuus 16,3%)





4. nro 11 Tuulikki Rantasalo (ääniä 61 kpl)



Alla ovat listattuina muut osallistujat äänestysnumerojärjestyksessä. Kisateknisistä syistä äänestysnumerot (1 ja 9) jätettiin pois.

nro 2 Mia Stenroos (kuva: Nina Aalto)

nro 4 Tiitu Virtanen


nro 5 Jaana Hakola


nro 6 Satu Kovalainen

nro 8 Leea Lehelmä (kuva: Nina Aalto)


nro 10 Marja Laurikainen (kuva: Nina Aalto)

nro 12 Minna Mäkinen


nro 13 Minna Ruuskanen

Vielä kerran:
Onnittelut voittajalle ja kaikille osallistujille! Kiitos myös kaikille Lämmönlähde töitä äänestäneille!

tiistai 5. syyskuuta 2017

Suuressa Snadissa 14.-15.10. nukkekotipajoja!




LAUANTAI 14.10.2017

Kello 11–13 Sähköpaja 

Hinta 25 euroa, sis. harjoitteluvalosarjan. Kesto 2 h.
Osallistujia max. 10 henkilöä.

Sähkötyöpajan tarkoituksena on antaa aloittelijoille rohkeutta varmuutta tehdä nukketalonsa valaistus itsenäisesti. Pajassa kukin pääsee tekemään johtojen jatkamis- ja kytkentäharjoituksen valmiilla led-valosarjalla. Samoja oppeja voi myöhemmin soveltaa muihin nukketalovaloihin tai omaan taloonsa. Samalla annan pienen tietopaketin LED-valojen käytöstä nukketalon valaistukseen.

Harjoitusmateriaalina olevan valosarjan kukin saa pitää itsellään. Työpajaan otetaan korkeintaan 10 henkeä, ilmoittautumisjärjestyksessä.
Aiempaa kokemusta tai omia työkaluja kurssilla ei tarvita.

Jorma Havia
Ilmoittautumiset: nukketalot@gmail.com
tai puh. 044 0633 633


 




Kello 13:30-16 Pieni lipasto

Hinta 15 euroa. Kesto 2,5 h.
Osallistujia max. 10 henkilöä.

Jos sinulla olisi vanhan lipaston laatikko, mitä tekisit siitä? Miten olisi pieni pöytä sohvan tai sängyn viereen. Sinne voi laittaa kirjapinon herätyskellon viereen tai kutimen. Nyt on mahdollisuus kokeilla huonekalun tekoa puupahvista.
Pajan hinta on 15 € ja siihen sisältyy pöydän tekoon kaikki tarvikkeet paitsi maali.
Ota mukaasi: työalusta, liimaa, metalliviivain, askarteluveitsi, kynä akryylimaaleja, sivellin ja vesikuppi.

Susanna Tunturi-Anttila
Ilmoittautumiset: susanna.tunturi@dlc.fi 4.10. mennessä




SUNNUNTAI 15.10.2017


Kello 10:30–13 Huovutuspaja 

Hinta 15 euroa, sis. huovutusneulan, tukirankamateriaalia, villaa, helmiä, helmineulan ja kirjontalankaa.
Kesto 2,5 h.
Osallistujia max. 10 henkilöä.

Huovutuspajassa voit valmistaa neulahuovuttamalla nukkekodin asukkaan, lemmikin tai vaikka sovitusnuken. Pajassa voit harjoitella tukirangan tekemistä ja huovuttamista sen päälle. Samalla opit hahmottamaan, miten villa käyttäytyy sitä muotoiltaessa.

Saat materiaalipaketissasi huovutusneulan, tukirankamateriaalia, villaa, helmiä, helmineulan ja lankaa ommellaksesi hahmollesi silmät ja muut yksityiskohdat. Voit ottaa mukaan sivuleikkurit ja sakset, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Voit lainata opettajan työkaluja. Voit myös ottaa mukaan mallikuvia, jos haluat tehdä tarkasti tietyn näköisen hahmon. Työpajaan mahtuu 10 huovuttajaa.

Kurssin hinta on 15 €/osallistuja.

Hanna Meronen
Ilmoittautumiset viimeistään 9.10.2017:
hannajaleijonaminiatures@gmail.com







Kello 13:30–16 Virkkauspaja


Hinta 15 euroa, joka sisältää langat ja 0,5 mm:n virkkuukoukun. Kesto 2,5 h. Osallistujia max. 10 henkilöä.

Pajassa tehdään pieni virkkaustyö nukkekotiin. Työ voi olla isoäidin neliö, pieni pitsiliina tai pannulaput. Kokeneemmat virkkaajat voivat kokeilla hartiahuivin valmistamista. Tarvikkeina ohutta virkkauslankaa, helmilankaa sekä puuvillaista sekä silkkiompelulankaa.

Perusvirkkaustaidot on oltava hallussa.

Pajan hinta 15 euroa sisältää langat ja 0.5 mm:n virkkuukoukun. Lainaksi myös muun kokoisia virkkuukoukkuja.

Pajan kesto on 2,5 tuntia ja mukaan mahtuu n. 10 osallistujaa. Minimiosallistujamäärä on neljä.

Tiina Honkanen
Sitovat ilmoittautumiset:
tiina.honkanen@pp.inet.fi



sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Terveisiä Keuruulta!

Keuruun nukkekotiviikonloppu on kyllä mahtava tapahtuma, jossa nukkistelijat tapaavat toisiaan, koko viikonloppu on varattu vain askartelulle, välillä kannetaan hyvää ruokaa ihan nenän eteen ja taas askarrellaan, no voidaan iltasella myös saunoa, paistaa makkaraa, lenkkeillä kauniissa maisemissa. Paikkana on täyden palvelun Riihon leirikeskus! --Maria



Perjantai-iltana aloitimme silkkimassailulla.






Tänä vuonna tehtiin Hannan opastuksella neuletöitä ja ommeltavia vaatteita. Vasta-alkajistakin neulojista sukeutui viikonlopun aikana melkoisia taitureita!











Esa opetti puuntyöstöä, aluksi eri koneiden käyttöopastuksella ja kun koneet olivat tulleet tutuksi, pääsi porukka tekemään pulpetteja ja teki siellä muutama tehokas muitakin huonekaluja!





 







Minun (Maria) pajoissani aiheena olivat nojatuoli ja nukenrattaat. Voi että miten taitavia ja ahkeria oppilaita oli!











Kiitos kaikille mukana olleille!