lauantai 12. joulukuuta 2020

Kutsu osallistumaan Nukkekotiyhdistyksen 30v juhlanäyttelyyn 1.6. - 30.9.2021

Ihana yhdistyksemme täyttää ensi vuonna kunnioitettavat 30 vuotta! 

Juhlan kunniaksi järjestämme näyttelyn kesän 2021 ajaksi Järvenpäässä, jonka jälkeen näyttely jatkaa vielä osittain matkaansa loppuvuonna Kaarinaan, Kaarina-taloon.

Elämää tiiviissä kaupunkiympäristössä nukkekotiharrastajan silmin -juhlanäyttely

Paikka:  Ahola; Juhani Ahon museo, Sibeliuksenväylä 57, 04400 Järvenpää 

Aika:  1.6.2021 - 30.9.2021

Näyttelyyn on tarkoitus pystyttää rivitalo ja keltainen kerrostalo, joihin teillä jäsenillä on mahdollisuus rakentaa asunto tai toimittaa jo aiemmin tehty kerrostalohuoneisto. Myös paikalliskerhoilla on mahdollisuus tehdä yhteistyönä rivitaloasunto. 

Rivitalo on uusi kokonaisuus, joka tulee koostumaan neljästä isommasta ja kahdeksasta pienemmästä asunnosta. Rakennukset liitetään näyttelyssä yhdeksi pitkäksi koko näyttelytilan kokoiseksi kokonaisuudeksi. Jotta mahdollisimman moni halukas pääsisi osallistumaan näyttelyn rakentamiseen, olemme päätyneet seuraavaan ratkaisuun: 

Parittomat rivitalo-osakkeet ensisijaisesti yksittäisille jäsenille haettavaksi (4 pientä ja 2 isoa asuntoa) 

Parilliset rivitalo-osakkeet ensisijaisesti paikalliskerhoille haettavaksi (4 pientä ja 2 isoa asuntoa) 

Osakkeiden rakentajaksi tulee ilmoittautua 20.12.2020 mennessä sähköpostitse  ilmoittautumiset@nukkekotiyhdistys.fi.  Laita viestiin otsikoksi: Juhlanäyttely / rivitalo. Tässä yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeen numero, josta on ensisijaisesti kiinnostunut. Osakkeet arvotaan kiinnostuneiden kesken, jos samasta osakkeesta on useampia kiinnostuneita. Arvonta suoritetaan joulun välipäivinä ja valituille  ilmoitetaan 31.12. mennessä ilmoittautumisen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen. Kaikkien asuntojen rakentamiseen osallistuvien tulee olla Nukkekotiyhdistyksen jäseniä, eikä sama henkilö saa osallistua useamman osakkeen rakentamiseen. Ilmoittautuminen on sitova.


KYTKETYT KAUPUNKIPIENTALOT ELI RIVITALO

Rivitalo muodostuu 12  erillisestä asunnosta, joista neljä on isoja taloja ja kahdeksan pientä. Rivi muodostuu keskenään saman syvyisistä asunnoista, joiden syvyys, leveys ja kattomuoto kaltevuuksineen ja räystäineen on ennalta määritelty.  Esikuvana tähän suunnitelmaan on ollut englantilaiset tiiliset rivitalot ja Espoon Säterinmetsän kivirakenteiset kaupunkipientalot. 

Osakkeen rakentamiseen kuuluu myös pohjalevy, johon rakennetaan  etu- ja  takapiha. Kaikki  asunnot  sijoitetaan samalla tavalla ja samalle kohtaa pohjalevyä. Pohjalevy on kooltaan  120cm  x  35/70cm  ja tulee  sahata  9mm  vanerista. Pohjalevy eli alusta jakautuu kaikissa 20cm “etupihaan”, 40cm taloon ja 60cm takapihaan, johon mahtuu hieman puutarhaa ja jopa pieni talousrakennus/huvimaja tms. 

Osakkeiden  katselusuunta, eli avoin julkisivu on ns. etupihan puoleinen julkisivu. Iso talo on kaksinkertainen leveydeltään, kuin pieni talo. Ison talon pohjan mitat ovat lev. 70 cm ja syv. 40 cm. Pienen talon mitat puolestaan ovat  lev. 35 cm ja syv. 40 cm. Talojen sokkelin korkeus on 2cm ja kattokaltevuus 35 astetta. Räystäiden tulee ulottua 3 cm seinästä. Julkisivujen väri on vapaa, mutta julkisivujen tulisi olla “rapattuja” tai ”tiilipintaisia”. Talojen korkeuden saa kukin rakentaja ohjekuvan periaatteiden mukaisesti päättää itse, minimi on yksikerros ja ullakko maksimi 3 kerrosta ja ullakko. 

Osakkeisiin ei myydä erillistä tarvikepakettia yhdistyksen toimesta. Voit valita rakennustavan ja materiaalit vapaasti pohjalevyä ja ilmoitettuja mittoja lukuunottamatta. Olemme sopineet kuitenkin yhteistyöstä Gepetton kanssa, joka on varautunut myymään vanerista valmiiksi sahattuja runkoja  rivitaloasuntoihin.  Näissä  kerrosluku on rajoitettu 2 krs + ullakko malliseksi esimerkkikuvien mukaan. Osakkeita ei sähköistetä näyttelyyn. Sähköistyksen voit silti halutessasi tehdä, mutta sen voit ottaa käyttöön vasta näyttelyn jälkeen.


KELTAINEN KERROSTALO

Keltainen kerrostalo kootaan vielä kerran yleisön nähtäville. 
Pyrimme saamaan  näyttelyyn uusia tai vähän esillä olleita  kerrostalo-osakkeita. 
Kerrostalossa on viisi yksiötä (1h+k) ja viisi kaksiota (2h+k) sekä pohjakerroksessa liiketiloja. Ilmoittaudu mukaan, jos haluaisit 
✔  Ostaa osakkeen (materiaalipakkauksia 4kpl yksiöitä, näyttelyssä tilaa viidelle osakkeelle) 
✔  Olisit valmis tuomaan olemassa olevan osakkeen tai liiketilan näyttelyyn 
✔  ostaa käytetyn osakkeen tai olisit valmis luopumaan omistamastasi osakkeesta uudelleen käytettäväksi. Tällöin mahdollisista kustannuksista vastaavat myyjä ja ostaja keskenään. 

Kerro ilmoittautumisen  yhteydessä haluamasi vaihtoehto. Ilmoittaudu 20.12.2020 mennessä  sähköpostitse ilmoittautumiset@nukkekotiyhdistys.fi.  Laita viestiin otsikoksi: Juhlanäyttely / keltainen kerrostalo. Tässä yhteydessä tulee ilmoittaa vaihtoehto, josta on ensisijaisesti  kiinnostunut.  Osakkeet valitaan hakemusten perusteella, etusija on aiemmin vähän esillä olleilla. Valituille ilmoitetaan 31.12. mennessä ilmoittautumisen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen. Ilmoittautuminen on sitova.  

Olemassa  olevat yksiö-paketit (4kpl) myydään tähän näyttelytarkoitukseen wc-kalusteineen hintaan 60 € (sis. levyt, kasausohjeet ja wc-kalusteet); toissijaisesti jäljelle jääneitä wc-kalusteita voidaan myydä rivitalo-osakkeiden rakentajille hintaan 40 €/setti. Asiasta ilmoitetaan tarkemmin alkuvuoden aikana, kun rakentajat on selvillä. 






lauantai 2. toukokuuta 2020

Osallistu "Karanteeni"pienoishuonehaasteeseen

Uusimmassa jäsenlehdessämme 2/2020 julkistettiin miniharrastajlle tämän erikoisen kevään ja kesän haaste.

Osallistu pienoishuonehaasteeseen ja rakenna pienoishuone / yksi tila 
teemalla "Karanteeni".

Viime päivinä moni meistä harrastajista on viettänyt suurimman osan ajastaan kotona ja päivät ovat voineet tuntua pitkiltä. Nukkekotiyhdistyksessä pohdimme, että tässä tilanteessa pieni haaste voisi piristää.

Mitä 
sinulle tulee mieleen aiheesta Karanteeni? Voit rakentaa pienoishuoneesi / tilasi haluamallasi tekniikalla ja mittakaava on vapaa. Pienoishuoneessa / tilassa tulee olla vähintään yksi seinä. Työstä tulee löytyä teemaan liittyen vessapaperia, makaroonia ja peltiä esim. säilykepurkista. 1 työ/yhdistyksen jäsen, yhteistyö mahdollista.
Haaste alkoi välittömästi 2/2020 Nukkekoti-lehden ilmestyttyä viikolla 18 ja päättyy 31.7.2020.


Pienoishuoneen / tilan tulee olla uusi ja sitä ei saa esitellä julkisesti ennen kuin Nukkekotiyhdistys julkaisee työt Nukkekoti 4/2020 lehdessä. Esittelemme haasteeseen osallistuneet työt myös nukkekotiyhdistyksen blogissa ja facebook-sivuilla.

Lähetä pienoishuoneesta / tilasta lyhyt esittelyteksti sekä 3 käsittelemätöntä kuvaa ( 1 koko kuva suoraan edestä ja 2 yksityiskohtakuvaa) sähköpostilla lehti@nukkekotiyhdistys.fi 31.7.2020 mennessä. Nukkekotiyhdistys pidättää oikeuden käyttää haasteeseen lähetettyjä kuvia Nukkekoti-lehdessä sekä yhdistyksen some-kanavilla. Kuvan yhteydessä mainitaan työn tekijä ja kuvaaja.

Pienoishuonehaasteeseen osallistuneiden kesken arvotaan kolme palkintoa:

  • Nukkien mökkikirja, Hanna Merosen uusin kirja
  • Keinu - keräilykaluste
  • Sivupöytä - keräilykaluste

Osallistu pienoishuonehaasteeseen!


sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Uusi hallitus valittiin

Vuosikokouksessa Jyväskylässä 14.3. valittiin uusi kokoonpano yhdistyksen hallitukseen.

Nukkekotiyhdistyksen puheenjohtajana jatkaa kauden 2020 Taija Karjalainen.

Hallituksessa jatkavat kauden 2020: Anita Björn, Aila Latva-Karjanmaa, Maarit Ollila sekä Maria Malmströmin tilalla Jaana Nykvist-Pekkarinen.

Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi 
valittiin kausille 2020-2021: Riitta Andersin, Teija Hämälä, Mirka Niemelä ja Aila Miettinen.

Hallituksen varajäseneksi valittiin kausille 2020-2021: Paula Kymäläinen sekä varajäseneksi kaudelle 2020: Satu Manninen


Onnittelut uudelle hallitukselle!


Vuosikokouksen kuulumisia tarkemmin Nukkekoti-lehdessä 2/2020, joka ilmestyy huhtikuussa ja hallituksen jäsenet esitellään Nukkekoti-lehdessä 3/2020, joka ilmestyy kesäkuussa.


sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Yhdistyksen jäsenkysely


Nyt se on avattu!
Nukkekotiyhdistys haluaa kysyä näin vuosikokouksen alla mitä Te ihanat jäsenemme toivotte yhdistykseltä. Käy vastamassa kyselyyn tästä linkistä https://www.surveymonkey.com/r/TQSBZ5G

14.3. Jyväskylässä valitaan jälleen yhdistyksen hallitukseen uusia yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneita henkilöitä.
Nyt on teidän kaikkien hetki vaikuttaa! 


lauantai 1. helmikuuta 2020

Tervetuloa Nukkekotiyhdistyksen vuosikokoukseen 14.3.2020

Nukkekotiyhdistyksen vuosikokous pidetään tänä vuonna Jyväskylässä Suomen Käsityön Museolla lauantaina 14.3. klo 14 (Kauppakatu 25, Jyväskylä)
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat.

Kaikki jäsenet ovat tervetulleita vuosikokoukseen!
Tarjoilun järjestämiseksi ilmoita osallistumisestasi kokoukseen sähköpostitse viimeistään la 29.2. mennessä: ilmoittautumiset@nukkekotiyhdistys.fi
Ennakkoilmoittautuneille kokousvieraille on ennen kokousta tarjolla ruokaisa salaattilounas 13:30.


Kiinnostaisiko hienon yhdistyksen toiminnasta päättäminen tai toiminnantarkastajan tehtävä? 
Erovuoroisten tilalle tarvitaan hallitukseen innokkaita tekijöitä. Esimerkiksi messutiimissä pääsisit kiertämään tapahtumia ja some-tiimissä voisit tiedottaa laajaa seuraajakuntaa nukkekotiaiheista. Hallituksen jäsenenä voit vaikuttaa paljon yhdistyksen toimintaan ja harjaantua yhteisten asioiden hoitamisessa. Tehtävät jaetaan kiinnostuksen mukaan. Hallitus kokoontuu pääosin etänä, joten voit osallistua missä päin Suomea tahansa.
Yhdistys tarvitsee myös toiminnantarkastajaa tilikauden 2020 tarkastukseen. Kiinnostaisiko sinua?
Vuosikokous päättää uuden hallituksen kokoonpanosta ja toiminnantarkastajan valinnasta.
Et pääse vuosikokoukseen, mutta haluat mukaan päättämään asioista? Ei hätää. Voit kertoa, että haluat mukaan hallitukseen tai toiminnantarkastajaksi sähköpostilla ilmoittautumiset@nukkekotiyhdistys.fi 10.3. mennessä.

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA VAIKUTTAMAAN!

Nukkekotiyhdistys ry                                                          Esityslista
Vuosikokous 2020

Aika                  lauantai 14.3.2020 klo 14:00
Paikka   Suomen Käsityön Museo, Kauppakatu 25, Jyväskylä

1.    Kokouksen avaus

2.     Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa
        ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

3.     Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
        
4.     Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

5. Tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto tilikaud. 2019


6. Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille

7.     Toimintasuunnitelma alkaneelle tilikaudelle 2020

8.     Tulo- ja menoarvio tilikaudelle 2020

9.     Liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle tilikaudelle 2021


10. Valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle kaudelle 2020-2021

11.   Valitaan toiminnantarkastaja tilikaudelle 2020

12.   Muut asiat

13.   Kokouksen päättäminen



Suomen Käsityön Museoon on tapahtumapäivänä 14.3.2020 ilmainen sisäänpääsy.

”Omenapuun alla” -näyttely Aulagalleriassa
Jyväskylän Nukkis-Ystävien 10-vuotisnäyttelyssä ollaan siirtolapuutarhan lumoissa. Puutarhoissa monipuolisesti eri kädentaitoja, joita he ovat vuosien varrella opetelleet.
Museon myymälään / ikkunagalleriaan tulee Omenapuun alla - näyttelyn ajaksi nukkekotitarvikkeiden myyntinäyttely. Myyjätiedoista tiedotamme some-kanavillamme myöhemmin.
Minimarkkinat kello 11-17
Ilmoittaudu myyjäksi la 29.2. mennessä osoitteessa https://www.lyyti.in/myyntipaikka
Pöydän hinta 20 e, koko 120x80 cm. Pöytiä on rajoitetusti, joten toimi nopeasti. Museo hoitaa markkinoiden järjestelyt. Pöytäpaikka maksetaan museon kassalle paikan päällä.
Paikalle tulee myös kierrätyspöytä. Tuo siihen tavaroita ja materiaaleja tai vie pois!
Teemapäivän aikana museolla järjestetään 3 päivään sopivaa työpajaa:
Terttu Rajaniemi pitää Ryijy-pajaa klo 12-14
Pajan hinta 20 euroa ja se on suunnattu kokeneemmille harrastajille. Kurssille mahtuu max. 10 osallistujaa.
Aila Latva-Karjanmaa pitää Tilkkutyö-pajaa klo 16-17
Pajan hinta 3 euroa ja se sopii jonkin verran kokeneille harrastajille. Pajassa harjoitellaan tilkkutyynyn/peiton tekoa käsin ommellen. Kurssille mahtuu max. 10 osallistujaa.

Lisäksi tapahtumapäivänä on myös kaikenikäisille ja taitoisille soveltuva Non-stop-työpaja. Aihe tarkentuu lähempänä. Tämä paja pidetään klo 14-16, eikä se vaadi ennakkoilmoittautumista. Pajan materiaalimaksu n. 2 euroa.



tiistai 14. tammikuuta 2020

Sivuston päivityksiä

Nukkekotiyuhdistyksen säännöt löytyvät nyt sivupalkista oman otsakkeensa alta.
Upeaa alkavaa vuotta kaikille!